Sivut

lauantai 26. marraskuuta 2011

syksyn sävyjä

Tämän syksyn ikonikursseilut on nyt kursseiltu. Vaikka erinäisten kiireiden vuoksi en ehtinytkään käydä tunneilla niin ahkerasti kuin aiemmin, on jotain valmistakin syntynyt. Muistatteko kun esittelin tätä kyseistä ikonia puolivalmiina tuossa viime keväällä? No nyt ollaan jo voiton puolella, sillä tämä ikoni alkaisi olla öljyämistä vaille valmis. Öljyäminen jää sitten ensi keväälle. On sitten vielä vähän aikaa antaa työn muhia, josko siihen vielä joitain korjauksia tekisi. Nyt kuitenkin näyttää siltä, että valmista olisi. Olen työhön aika tyytyväinen, sillä kyseessä on tosiaan ensimmäinen tekemäni ikoni. Toivottavasti tulevissa töissä näkyisi sitten vähän kehitystäkin.



Kyseinen ikoni on ylienkeli Gabrielin ikoni. Gabrielia pidetään sanansaattajana, hän muun muassa ilmoitti raskaudesta neitsyt Marialle. Lisäksi Gabrielille on perimätiedossa annettu myös muita tehtäviä, kuten ylösnousemuksen ja armon enkelin tehtävät. Hänet on mainittu myös toisinaan taiteilijoiden suojelijana sekä totuuden etsijöiden ohjaajana. Tarkemmin Gabrielista voi lukea ortodoksi.netin sivuilta, jossa aiheesta on kerrottu mielestäni erittäin kattavasti.

12 kommenttia:

  1. Todella kaunis ikoni. Olet varmaan käyttänyt eräitäkin tunteja maalaamiseen ennen, kuin tämä valmistui.

    VastaaPoista
  2. Kaunis ikoni =) Jälleen kädentaitoja, joita ei voi kuin suu auki ihmetellä

    VastaaPoista
  3. Upea ikoni. Voi, Anna kun sä olet niin taitava!

    VastaaPoista
  4. Tuulikki: kiitos :) kyllä tähän jokusen tunnin sai uppoamaan... hyvää treeniä mulle, kun usein haluaisin saada työt valmiiksi mahdollisimman pian. sen verran olen kärsimätön kuitenkin :)

    Piia: kiitos paljon :)

    Rva Kepponen: kiitos myös sinulle. tässähän ihan punastuu :)

    VastaaPoista
  5. On todella upea! Ja aihekin mitä parhaiten valittu. Pientä suojelijaa tässä kaipaisi itse kukin taiteilija...

    Eräs tuttavani on vuosia maalannut ikoneita. Se on hänelle meditatiivista toimintaa, sillä liikaa ei saa hötkyillä ja tiettyjä työvaiheita ei voi nopeuttaa. Sitä paitsi pitää noudattaa ikiaikaisia "ikoninmaalaussääntöjä", mikä on nykyihmiselle vähintäänkin vaikeaa.

    VastaaPoista
  6. Olet kyllä monitaitoinen.Kaunis ikoni,niin huolellisesti toteutettu.Olen saanut lahjaksi pienen ikonin monta vuotta sitten,mutta se ei ole lähelläkään näin taidokasta jälkeä.

    VastaaPoista
  7. Todella upeaa työtä. Onnittelut hienosta ikonista!

    VastaaPoista
  8. Mirka: kiitos :) hih, aihe tosiaan olikin sopivaakin sopivampi. minäkin oikeastaan etsiydyin noille ikoni-kursseille juuri opetellakseni vähän kärsivällisyyttä :D kaikki työvaiheet on tehtävä huolella ja silti opettaja saattaa ehdottaa jotain korjauksia. sillä hetkellä harmittaa, mutta kun korjaukset on tehnyt huomaa kuinka ikonin ilme muuttuu ihan kertaheitolla.

    Kiitos paljon myös Sari ja Akvamarin <3

    VastaaPoista
  9. Wau!! Ihan järjettömän hieno!

    VastaaPoista
  10. No niin, löysinpä tännekin! :) Hieno Gabriel! Pidän tuosta kauttaaltaan maasävyisestä väriskaalasta.

    VastaaPoista
  11. kiitos paljon Kata :) tuota maalatessa olikin tavoitteena että värit olisivat juuri tuollaisia maanvärisiä ja toisiinsa sointuvia. sillä tarkoitan lähinnä sitä että olisivat samaa värimaailmaa, sillä kyllähän toisiinsa saattavat sopia myös ihan erityyliset väritkin

    VastaaPoista