Sivut

perjantai 10. joulukuuta 2010

stylish blogger award



Jolanda muisti minua tunnustuksella. Tämä olikin oikein kiva yllätys, sain rutkasti lisää energiaa juuri kun puuhastelin eilen pitkälle yöhön asti muutaman valmiiksi saatavan jutun kanssa (tällä kertaa ei onneksi ollut kyse joulukorteista. Ne ovat jo valmiina lähtöön, punaisissa kuorissa asti).

Tunnustukseen kuuluu muutama asia:
Kiitä ja laita linkki sen blogiin keneltä tunnustuksen sait.
Kerro 8 asiaa itsestäsi.
Jaa 8 bloggaajalle eteenpäin ja
kerro se myös heille.

Tunnustus tuli siis Jolandalta, kiitos vielä hänelle. Kurkatkaapa ihmeessä myös hänen blogiinsa, siellä on esimerkiksi aivan ihania kortteja.

Entäpä ne kahdeksan asiaa minusta

-tykkään pitsasta (tämä ei monelle tullut varmasti yllätyksenä)
-en tiedä mikä minusta tulee isona
-olenkin ehkä henkisesti ikuinen opiskelija (tahdon siis oppia mahdollisimman paljon uutta, ei väliä onko kyse käsityöasioista vai jostain ihan muusta)
-siksipä ilmoittauduin kevääksi kansalaisopiston pyöränkorjauskurssille (pääsin vasta toiselle varasijalle. ei kiva)
-haluaisin oppia myös valokuvaamaan. siis kunnon kameralla kunnon kuvia
-olen vähän koukuttunut facebookiin
-tällä hetkellä (siis ei juuri nyt vaan yleisesti) tahtoisin tehdä (käsityörintamalla) eniten kortteja
-ja siksi harmittaakin ihan suunnattomasti, että muistan niin harvoin ihmisten synttärit ja nimpparit

Hmm, tässäpä nämä. Olikin aika vaikea keksiä asioita, jotka kertoa. Olivatko nämä ihan itsestäänselvyyksiä vai tuliko joku yllätyksenä?

Tunnustus pitäisi pistää eteenpäin kahdeksalle uudelle blogille. Nyt en kuitenkaan pistä tätä kenellekkään eteenpäin, vaan haluan ojentaa sen kaikille täällä vierailevalle joilla on oma tyyli.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti